Päivänsäde ja menninkäinen
Aurinko kun päätti retken
Siskoistaan jäi jälkeen hetken
Päivänsäde viimeinen hämärä jo metsään hiipi
Päivänsäde, kultasiipi
Juuri aikoi lentää eestä sen
Kun menninkäisen pienen näki vastaan tulevan
Se juuri oli noussut luolastaan
Kas, menninkäinen ennen päivän laskua ei voi
Milloinkaan olla päällä maan
Katselivat toisiansa
Menninkäinen rinnassansa
Tunsi kummaa leiskuntaa
Sanoi: "Poltat silmiäni mutten ole eläissäni
Nähnyt mitään yhtä ihanaa
Ei haittaa vaikka loisteesi mun sokeaksi saa
On pimeässä hyvä asustaa
Käy kanssani niin kotiluolaan
Näytän sulle tien ja sinut armaakseni vien"
Säde vastas: "Peikko kulta
Pimeys vie hengen multa enkä toivo kuolemaa
Pois mun täytyy heti mennä
Ellen kohta valoon lennä
Niin en hetkeäkään elää saa"
Niin lähti kaunis päivänsäde, mutta vieläkin
Kun menninkäinen öisin tallustaa
Hän miettii
Miksi toinen täällä valon lapsi on
Ja toinen yötä rakastaa